
Hesarin toimittaja Raisa Mattila kirjoittaa oleellisia kolumnissaan:
”SYNNYTYSTALKOOPUHEESSA minua ihmetyttääkin ristiriita: vauvat ovat ihania ja tärkeitä niin lähipiirille kuin kansantaloudelle. Mutta kukaan ei synny valmiina veronmaksajana.
Nykyisten lasten kasvu ja kehitys veronmaksajaksi ei milloinkaan tapahdu tyhjiössä. Tarvitaan koko kylää: vanhempien lisäksi muun muassa varhaiskasvatusta, neuvolan henkilökuntaa, muita perhepalveluja, peruskoulua. Ja joskus ensikotia, psykologeja, psykiatrisia sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijöitä ja niin edelleen.”
Valitettavasti tämä talouden kasvutoimi ei näy Valtiovarainministeriön ”Luota tulevaan” -virkapuheenvuoron luvun 5 ”Kasvun edellytykset uudessa maailmassa” ratkaisujen listassa. Asia on viitteellisesti ja yleisellä tasolla mainintana siellä sopeutustoimien puolella. Luottakaa, piltit, tulevaan!